Netflix-uutuus: The Dark Crystal – Age of Resistance

sonjaars /

The Dark Crystal – Age of Resistance on uudenlainen, mutta vanhaa kunnioittava fantasiasarja. Netflix-uutuuden taustalla on omana aikanaan hämmentänyt The Dark Crystal -elokuva, joka on sittemmin noussut kulttimaineeseen omassa genressään. Age of Resistance on kulttiklassikon esiosa, mutta katsojille ei täysin kerrotakaan, kuinka lähelle tai kauas historiaan esiosa sijoittuu.

Jotta voisi puhua The Dark Crystal -sarjasta, tulee ensin kertoa hieman The Dark Crystal –elokuvasta. Jotta nämä kaksi eivät menisi tässä postauksessa sekaisin, viittaan tästä eteenpäin sarjaan Age of Resistancena ja kulttielokuvaan Dark Crystalina. The Dark Crystal -elokuva on julkaistu jo vuonna 1982 Frank Ozin ja Jim Hensonin ohjaamana. Elokuva poikkesi perinteistä siinä suhteessa, että kaikki sen hahmot ovat nukkeja.

Pieni alustus ja muutama paljastus elokuvasta

The Dark Crystalin maailma on nimeltään Thra, jolla on kolme aurinkoa. Thran elinvoiman lähteenä on mystinen Totuuden kristalli, ja maailmaa asuttavat monenlaiset erilaiset olennot. Pahuuden voimat ovat kuitenkin läsnä, sillä ahneet, ikuista elämää tavoittelevat Skeksikset tekevät mitä vain säilyttääkseen maailman herruuden. Skeksikset ovatkin ottaneet Totuuden kristallin haltuunsa, hajottaneet sen vahingossa ja turmelleet siitä pahan, Tumman Kristallin (The Dark Crystal -elokuvan suomennos). Ennustuksen mukaan vain pienet ja viattomat (hyvin hobitin kaltaiset) olennot, gelflingit voivat voittaa pahan voimat. Ongelma on se, että kaikki gelflingit on tapettu. Vai onko?

Vaikka The Dark Crystalin julkaisusta on jo lähes 40 vuotta, en silti halua spoilata elokuvan juonta täysin. Se ehdottomasti kannattaa katsoa itse. Elokuva on nähtävissä Netflixissä. Oudosti suosittelen myös sitä, että alkuperäinen elokuva kannattaa katsoa ennen sen esiosaa, sillä elokuvassa selviää asioita, jotka on hyvä tietää sarjaa katsoessaan.

Age of Resistance ottaa kantaa

Palataksemme itse asiaa, Age of Resistance -sarja sijoittuu aikaan ennen elokuvan tapahtumia. Thra-maailmassa on olemassa seitsemän kukoistavaa gelfling-heimoa, kolmessa eri paikassa. Ylhäiset gelfling-heimot asuttavat vuoristosolaa, soturiheimot metsiä ja ”alhaisimmat”, ahkerimmat ja ystävällisimmät maan alaisia luolastoja. Gelflingit palvelevat maan ehdottomia hallitsijoita Skeksiksejä, jotka elävät omassa linnassaan erillään muista. Thra on pullollaan elämää ja onnellisuutta, ainakin vielä.

Koska Dark Crystal -elokuva alkaa tilanteesta, jossa gelflingit on tapettu sukupuuttoon, herää esiosaa katsoessa ajatus: tämä ei tule loppumaan onnellisesti.

Todentotta. Vaikka Age of Resistance onkin sallittu yli seitsemänvuotiaille, en silti ikinä antaisi seitsenvuotiaan katsoa sitä. Itse olen 27-vuotias ja ahdistuin silti useita kertoja sarjaa katsoessani (tosin minä olenkin superherkkis). Hienoa oli se, että sarja on tehty alkuperäistä elokuvaa kunnioittaen, lähes täysin nukkejen avulla. Sarjassa oli hienoja, käsittääkseni oikeita maisemia, johon nukketeatterin ominaisuuksia oli liitetty. Vain harvoissa tilanteissa erikoistehosteita oli käytetty hahmojen liikkeisiin. Nämä tilanteet olivat pääasiassa toimintakohtauksia, joissa nukkea ei yksinkertaisesti voitu liikuttaa tarpeeksi nopeasti tai sulavasti. Joidenkin nukkejen sisällä on myös ihmisnäyttelijöitä ohjaamassa. Triviatiedon mukaan tehtävä on fyysisesti älyttömän kuormittava!

Ei missään nimessä kannata antaa nukketyylin karkottaa mielenkiintoa. Vaikka nukkehahmot ovatkin aluksi hieman ilmeettömän oloisia, niihin tottuu nopeasti ja alkaakin yllättyä, kuinka monipuolista ”näyttelemistä” niillä saadaan aikaan. Kaiken tämän lisäksi hahmot kuin maailmakin on niin kovin kaunis, että sarjaa katsoo senkin vuoksi mielellään.

Poikkeuksena kauneuteen ovat Skeksikset, elokuvan ja sarjan pahikset. Tämä on ikään kuin osittainen spoileri. Elokuvassa Skeksikset esitetään pahoina heti. Sen sijaan sarjassa paljastus tapahtuu vähitellen, vaikka sen pitäisi olla jokaiselle melko selvää muutenkin. Populaarikulttuurissa yhteiskunnan pinnalliset arvot käristyvät usein mustavalkoisuuksiksi, joten kaikki ruma on totta kai pahaa. Ja Skeksikset ovat hiton rumia. Tämä on yleinen trooppi erityisesti fantasiateoksissa. Tästäkin syystä on alusta saakka selvää, ketkä sarjan pahiksia ovat.

Skeksikset ovat hahmoina jotakin mätänevän linnun ja liskon välimaastosta. Niiden iho on limainen tai hieman höyhenten peitossa, ja hahmot näyttävät pääasiassa tervaan ja happoon pudonneilta lintumutanteilta. Niiden rumuus yhdistyy kuvottaviin elämäntapoihin sekä märkiviin paiseisiin tai muihin hyvin päälle liimaavasti ikäviin asioihin. Kaikin puolin ne ovat niin onnistuneen ällöttäviä, että minulla jäi pariin kertaan syöminen kesken sarjan katsomisen aikana.

Vaikka Skeksikset ovat jo lähes 40 vuotta vanha keksintö ja niiden ulkonäkö sekä tavat uskollisesti siirretty sarjaan saakka, ovat ne hahmoina silti erinomaisia ja aika ilmeisiä metaforia maailman kuoliaaksi imevistä johtajista, jotka tekevät kansan näkökulmasta kamalia asioita alaisilleen ja maailmalle. Toki ne toimivat myös laajempana allegoriana ihmisen ahneudesta ja pahuudesta, maailmaa hävittävästä herralajista, joka oman yltäkylläisyytensä vuoksi tuhoaa minkä vaan tai kenet vaan, jopa tuhansia ja tuhansia muita tuntevia olentoja. Auts.

”We are eternal”, huutavat Skeksikset yhdessä. Me olemme ikuisia.

Sarja vakuuttaa, liikuttaa ja järkyttää

Minulla on karvat pystyssä puolet sarjasta, ihan siksikin, koska tiedän, ettei se voi loppua onnellisesti. Traagiset tapahtumat alkavat jo ensimmäisestä jaksosta, jolloin Skeksisten pahuus alkaa näyttäytyä ensimmäistä kertaa heitä palveleville gelflingeille.

Sarjassa on kolme varsinaista päähenkilöä: soturinuorukainen Rian, joka palvelee Skeksiksejä heidän linnassaan vartijana, ylhäisten gelflingien utelias ja vilpitön prinsessa Brea sekä luolissa asuva hyväsydäminen ja liian empaattinen Deet-tyttö, joka haluaa ymmärtää, miksi hänen rakkaat olentoystävänsä alkavat yllättäen käyttäytyä aggressiivisesti. Tarina alkaa pyöriä näiden kolmen sekä heitä tukevian hahmojen ympärillä, kun gelflingit alkavat yksi toisensa jälkeen ymmärtää, etteivät heidän herransa ehkä olekaan niin hyviä kuin he olivat kuvitelleet. Totuus lisää tuskaa, kohtalo on sinetöity. Menetykseltä tai tuskalta ei säästy kukaan.

Välillä tuntuu, että sarja on yhtä paha kuin Game of Thrones konsanaan. Yllättävätkin hahmot kuolevat tässä ”lasten” fantasiasarjassa. Joidenkin kohtalo on jopa pahempi kuin kuolema. Miten se voi olla edes mahdollista?

Lopuksi

Sarjan loppu jättää hyvän tilan jatkokaudelle. Kuten totesin alussa, ohjaajat eivät ole kertoneet, kuinka pitkä aika esiosasarjan ja elokuvan tapahtumien välillä on. Se voi olla pari, sata tai jopa tuhat vuotta. Pelkäänpä kuitenkin, että gelflingien joukkotuho ei vaadi tuhatta tai edes sataa vuotta.

Suosittelen katsomaan elokuvan ja sen jälkeen sarjan. Age of Resistancen tempo voisi olla välillä nopeampikin, mutta itse nautin kyllä sarjan verkkaisesta lähestymistavasta. Puolen välin tienoilla katsojaa aletaan hemmotella kohtauksilla, joita itse kutsuisin eeppisiksi. Nämä ovat niitä hetkiä, kun painan pause-nappia, katson vieruskaveria silmiin kasvot epäuskoisessa hymyssä tai järkytyksen irvistyksessä. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka nähdessäni ajattelen, kuinka älyttömän hienoa ja karvoja nostattavia juttuja ammattilaiset saavat aikaan.

The Dark Crystal – Age of Resistance ei matalasta ikärajastaan huolimatta säästele totuudesta. Katsoja saa osakseen inhimillistä kärsimystä, uskomatonta ahneutta ja pahuutta, epäoikeudenmukaisuutta, toivoa ja voittoa, häviötä ja katastrofeja. Suosittelen sitä kaikille fantasiagenren ystäville ja miksei muillekin.

Ääninäyttelijöinä hurmaavat hyvinkin tunnetut nimet aina Mark Hamillista (Luke Skywalker) aina Jason Isaacsiin (Lucius Malfoy) saakka.

Sarjarakastuja-asteikolla 9 / 10
IMDb-asteikolla 8.8 / 10


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *