Saatana täällä, terve! – Analyysi Antti Holman Radio Sodoma -podcastista tai jotakin, en minä tiedä…

sonjaars /

Eilen julkaistiin Radio Sodoma -podcastin toinen tuotantokausi ja heti some lauloi helvetin virsiä. Vähintään joka toinen kavereistani julkaisi innokkaita fiilistelyitä Sodoman taajuuksille palaamisesta. Enkä yhtään ihmettele. Antti Holman podcastit ovat mullistaneet Suomea viimeisen parin vuoden aikana, ja jopa niinkin merkittävästi, että jouduin perustamaan tätäkin postausta varten aivan uuden kategorian blogiini, koska muuten en olisi voinut kirjoittaa tästä. Siis miettikääpä sitä.

Antti Holmaan tutustumisesta (siis niin, ettei hän tietenkään ollut paikalla)

Antti Holma oli minulle etäisesti tuttu Putouksen joltakin kaudelta, kun en seurannut sarjaa enää kovinkaan aktiivisesti. Muistan vain ajatelleeni, että onpas siinä upean näköinen mies ja ihan hauskakin. Koin varmaan jonkinlaisen lyhyen julkkisihastuksen, joka lopulta päättyi samoin kuin oikeastaan kaikki aiemmat parisuhteeni tähän mennessä: se olikin homo! Jouduin siis hyväksymään ajatuksen, etten koskaan pääsisi naimisiin Holman kanssa, mutta tyydyin sitten seuraamaan hänen töitään jonkin matkan päästä.

Podcasteihin suhtauduin aluksi samoin kuin kaikkiin uusiin villityksiin (ja siis asioihin, joita en itse tajunnut tehdä, kun hetki olisi ollut parhaimmillaan): turhantärkeiden hullutuksia! Minulta ei liiennyt niille silmän pyöritystä kummempaa, vaikka ympärilläni pyörivät influencerit olivat tehneet ja kuunnelleet podcasteja jo monta kuukautta.

Päädyin lopulta kuuntelemaan ensimmäistä podcastiani viime talvena. Potterless-podcastista innostuneena päätin sitten ehdottaa sen kuuntelemista myös miehelleni, ja kuuntelusta tulikin tärkeä iltarutiini. Jossakin vaiheessa viime kevättä kuulin jälleen Antti Holman nimen, jonka yhteydessä mainittiin Auta Antti -podcast. Lopputuloksena oli se, että jouduimme mieheni kanssa laittamaan Potterless-podcastin sivuun, kunnes olimme kuunnelleet Auta Antin jokaisen jakson. Vähän raskaan kevään jälkeen tajusin, etten ollut nauranut niin makeasti liian moneen kuukauteen. Aloin tässä vaiheessa seurata Holmaa Instagramissa ja ihastuin toistamiseen.

Sain sitten jostakin tietooni (tai ehkä Holma mainitsi sen itse Auta Antissaan), että miehellä on toinenkin podcast, Radio Sodoma. Auta Antista hurmioituneena virittäydyin Sodoman taajuudelle lenkkipolulle lähtiessäni. Olin toki ymmärtänyt, ettei kyseessä ollut samanlainen formaatti, mutta järkytyin ohjelmien erilaisuudesta. Sodoma tuntui oudolta soraääneltä autuaassa auttavan Antin universumissani, joten vaihdoin lähetyksen tuttuun musalistaan alle kahdessa minuutissa.

Saatana täällä – Sodoma avaa ovensa myös minulle

Kokemus Sodoman kanssa jäi kaihertamaan mieltäni; eihän se ollut mahdollista, että jumaloimani Holma olisi voinut tehdä huonoa jälkeä! Nyt tietenkin on itsestään selvää, ettei se ollut eikä ole mahdollista, mutta pääasiassa saisin nyt hieman kurittaa itseäni taiteen arvostelijana. Mitään kirjallista tai auditiivista taideteosta on hieman ylimielistä tuomita ensimmäisen kuudenkymmenen sekunnin perusteella, varsinkin jos on itse toivottoman tietämätön, mistä on edes kyse.

Päädyin sitten ehdottamaan miehelleni Poirot-kirjojen kuuntelemisen sijaan Sodoman kokeilua. Siitä hetkestä alkaen taisin myydä sieluni Saatanalle.

Radio Sodoman analisointia

Radio Sodoma on siis näyttelijä Antti Holman käsikirjoittama ja näyttelemä podcast. ”Radio Sodoma on Antti Holman kuvitteellinen radiokanava helvetissä”, kuvailee Yle Areena, jossa uuden kauden jaksot on eilen julkaistu. Holma tosiaan esittää vielä jokaisen hahmon itse. Podcast on myös erinomaisesti editoitu ja sen äänimaailma on monipuolinen, täyteläinen ja kutkuttava.

Ohjelmasta ei alapäähuumoria puutu, pissakakkavitseistä puhumattakaan. Holma viljelee hyvin paljon perse- sekä homoaiheisia vitsejä, jotka kuitenkin aina tuntuvat sopivilta. Ilman yhteiskuntakriittistä kehystä vitsit voisivat alkaa kyllästyttää, mutta Holma onnistuu jotenkin aina pitämään rivoimmatkin juttunsa perusteltuina.

Radio Sodoma on siitä mielenkiintoinen teos, että teoriassa sen pitäisi onnistua loukkaamaan melkein kaikkia. Silti käytännössä se ei kuitenkaan loukkaa oikeastaan juuri ketään, vaan onnistuu kokonaisvaltaisen väkivaltaisella kielenkäytöllään tyydyttämään jokaisen kuuntelijansa iästä, siviilisäädystä, seksuaalisesta tai poliittisesta suuntautumisesta ja taloudellisesta tilanteesta huolimatta.

Radio Sodomaa juontaa aluksi leppoiselta tuntuva Kalevi Tuoninen, jonka pehmeä ja lempeä puhetapa tyynnyttää kuuntelijan. Rauhallisenkin miehen voi saada tolaltaan, jos tietää mistä naruista vetää. Tuoninen on yksi lempihahmoistani, sillä hän tuntuu jollakin omituisen kieroutuneella tavalla turvalliselta. Tuonisen ihanan tasapaksut säätiedotukset happosateineen ja syvien rotkojen ja ikuisen yön toivotuksineen tuuduttavat ainakin tämän hullun humanistin rauhalliseen uneen ilta toisensa jälkeen.

Holma on nimennyt hahmonsa erittäin kekseliäästi ja korvia kutkuttavasti. Mieleen jääneitä esimerkkejä ovat mm. kulttuuritoimittaja Aira-Mari Raitahauta-Haaparauta (lue tuo ääneen), Radio Sodoman lastenohjelmaa juontava Risto-täti sekä uutistenlukija Jani Lestadiolainen.

Hahmojen nimet eivät toki pärjää sille, miten Holma on nämä hahmot kirjoittanut ja mikä parempaa, näytellyt. Jokainen Radio Sodoman hahmoista on jollakin kammottavalla tavalla tuttu todellisesta elämästä, vaikka ne ovatkin karikatyyrejä. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota Holman hiomiin puhetyyleihin ja muihin maneereihin, joista tunnistaa oman äitinsä tai vähintään jonkun työpaikkansa kahvipöydästä.

Koska ohjelma tulee helvetistä, ei ole ihme, että lähetyksen puhelinlinjoille aina silloin tällöin soittaa myös alakerran herra itse: Saatana. Hahmon harteilla on ohjelmassa iso taakka, sillä se toimii – jännittävää kyllä – inhimillisyyden ruumiillistumana ohjelmassa, joka on muuten pullollaan konemaisia, itsekeskeisiä, väkivaltaisia, rappioituneita ja luovuttaneita henkilöitä. Saatanan ulosannissa on aina jotakin hyvin herkkää ja sympaattista, huolimatta siitä, että hänen ongelmansa saattavatkin liittyä jollakin tavalla lampaan tai lapsien uhraamiseen. Saatanassa ilmenee myös tyyppiesimerkki perisuomalaisesta tai miksei globaalistakin yksinäisyydestä; joskus ihmisellä ei ole ketään kelle puhua, siksi hän saattaa soittaa vaikka päivittäin paikallisradion lähetykseen saadakseen sanansa edes silloin tällöin kuulluksi. ”Saatana täällä taas, terve!”

Me kaikki olemme Sodomassa – Podcastin yhteiskuntakritiikki

Helvetti ja Sodoma itsessään on erinomainen, vaikkakin ehkä hieman päälle liimattu allegoria nyky-yhteiskunnastamme. Holman kirjoittamat henkilöhahmot ovat toki nekin kommentteja kohteistaan, mutta tärkeäksi nousee myös Radio Sodoman yhteiskuntakritiikki, joka on tehty erittäin onnistuneesti satiirin keinoin. Satiirin käyttäminen yhteiskuntakritiikin välineenä ei missään nimessä ole tuore ilmiö, mutta Holman herkullinen lähestymistapa tutun, mutta samalla tarpeeksi vieraannuttavan metaforan kautta tuottaa kommentaarin, jollaista nykyaikana himoitaan.

Ensimmäisellä tuotantokaudella Radio Sodoman urheiluohjelmassa kuullaan juonto poliitikkojen rotkoonjuoksun finaalista, jossa voittajapoliitikot ovat niitä, jotka ohjaavat itsensä ja koko puolueensa syvimpään rotkoon ja perikatoon. Toisella kaudella poliitikot pelaavat häpeäpalloa, jossa poliitikot pyrkivät tekemään asioita, jotka nolostuttavat mielellään ihan meitä kaikkia. Molemmissa lajeissa on kuultavissa julkaisuvuotensa poliittiset ajankohtaisuudet. Holma onnistuu jälleen kerran osoittelemaan kaikkia osoittelematta oikein ketään. Tätä on poliittinen satiiri parhaimmillaan.

Myös muut Sodoman aiheet juontavat juurensa ajankohtaisuuksista: kakkoskauden alussa mm. pedofiilit ovat vihdoin saaneet ostettua itsensä suoraan lähetykseen, jonka poliisit lopulta keskeyttävät. Viime aikoina on mediassa ollut paljon puhetta netissä saalistavista pedofiileistä sekä lapsien hyväksikäytöstä. Holma ottaa kantaa myös lihansyöntiin ja sitä erityisesti somessa puolustelevaan argumentointiin. Lapsensa rippijuhlia järjestävä isä Jomppe Eturauhanen kertoo lähetyksessä juhlien tarjoiluista: ne ovat tietysti pelkkää lihaa. Voileipäkakku on päällekkäin ladottua makkaraa majoneesilla, nakkipiiloihin ei laiteta homojen voitaikinaa vaan ne kääritään vasikkaan. Ruokajuomaksi on tietysti lihalientä.

Yhteenveto

Holman nerous näkyy ohjelman helppouden tunnussa; tuntuu, kuin Holma olisi vain kävellyt äänityskoppiin ja pitänyt ronskisti hauskaa, vaikka käsikirjoitus on selvästi erittäin tarkkaan harkittu ja hiottu. Tämä on tietysti tärkeää, sillä aihekin on hieman tulenarka (heh heh).

Radio Sodoma on kokonaisvaltaista ja nerokasta nykyajan viihdettä. Teksti on oivaltavaa, tuoretta, ajankohtaista ja Holmalle itselleen uskollista. Holma on onnistunut luomaan ihan aidosti hauskaa komediaa, mikä on tunnetusti yksi vaikeimmista kirjallisuudenlajeista. Tämän lisäksi mies näyttelee erinomaisesti ja tuotannon laatu on korkealla.

Radio Sodoma vaikuttaa myös Holman henkilökohtaiselta kommentilta ja jonkinlaiselta pakopaikalta ympäröivästä yhteiskunnasta, jonka joustamattomuutta, suvaitsemattomuutta, vakavuutta ja rajoittuneisuutta vastaan hän saa nyt kaikkien iloksi käydä täysin estottomasti vastustamaan. Se näkyy myös yksityiskohdissa: helvetissä Holmakin saa hörpätä kahvia.

Olen suositellut tätä ohjelmaa äidilleni, ystävilleni ja kaupan kassaneidille. Suosittelen sitä myös sinulle.

Voit kuunnella ohjelmaa täältä.

Arvosana: 10 / 10


1 kommentti

Hui! Taas yksi kirjablogi – Halloween-lukuhaaste & #183;30.9.2019 15:53

[…] aiheista, on mukaan mahtunut tuttujen sarja-arvostelujen lisäksi niin omaa tekstituotantoani kuin podcast-analyysikin. Tajusin sitten, että nyt se hetki on koittanut. Nyt on otettava se minua eniten hirvittävä […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *