Hui! Taas yksi kirjablogi – Halloween-lukuhaaste

sonjaars /

Kirjablogit osallistuvat Hallowee-lukuhaasteeseen 1.-31.10.

Artikkelikuvan oikeudet kuuluvat Yöpöydän kirjat -blogille.

Tähän hetkeen on mennyt naurettavan kauan, mutta silti tämä tulee jotenkin liian pian. Blogiharrastukseni on nyt jatkunut enemmän tai vähemmän aktiivisesti pari vuotta, mutta olen pysynyt tähän asti turvallisella maaperällä eli sarja-arvosteluissa. Nyt kun päivitin blogini tälle omalle nettisivulleen ja aloin kirjoittaa laajemmin erilaisista luovuuteen liittyvistä aiheista, on mukaan mahtunut tuttujen sarja-arvostelujen lisäksi niin omaa tekstituotantoani kuin podcast-analyysikin. Tajusin sitten, että nyt se hetki on koittanut. Nyt on otettava se minua eniten hirvittävä askel: on aika blogata myös kirjoista.

Suhtautumiseni saattaa tuntua omituiselta, jos tietää taustani. Olen siis erittäin intohimoinen lukija ja valmistunut maisteriksi kirjallisuuden pääaineesta. Olisikin siksi voinut olettaa, että kirjablogin perustaminen olisi minulle luontevampi vaihtoehto kuin sarjablogi. En kuitenkaan koskaan uskaltanut edes ajatella sitä. Kirjablogeja alkoi tupsahdella enemmän tai vähemmän jo nuoruudessani, ja tällä hetkellä Suomen luetuimmat kirjablogit ovat jo vakiinnuttaneet asemansa. Kirjablogiskene on tästä syystä tuntunut täysin tavoittamattomalta, sillä enhän minä nyt hyvän tähden tiedä edes, miten kirjoista blogataan! Monet kuitenkin tietävät, ja pelkäsin rakkaan lukuharrastuksen alkavan kärsiä suorituspaineiden vaikutuksesta.

Hyväksi onnekseni opinnoistani tuttu tyttö pitää yhtä näistä asemansa vakiinnuttaneista kirjablogeista. Olen seurannut pidemmän aikaa Yöpöydän kirjat -blogin Niinaa ja hänen postauksiaan löytäen paljon kiinnostavaa luettavaa. Nyt kun Yöpöydän kirjat -blogissa oli sitten postaus perinteeksi muodostuneesta Halloween-lukuhaasteesta, päädyin kuin ihmeen kaupalla kommentoimaan postaukseen. Ilmoitin Luova hullu humanisti -blogini mukaan lukuhaasteeseen ja tässä sitä nyt ollaan! Nyt pitäisi sitten huomisesta alkaen alkaa lukea Halloween-aiheista kirjallisuutta ja postailla sitten niistä.

Minua jännittää ihan mahdottomasti! Olen vihdoin astumassa mukaan maailmaan, jonka olen kuvitellut saavuttamattomaksi. Minullahan on pian (osittainen) kirjablogi!

Tarkoituksenani olisi lukea ainakin neljä kirjaa Halloween-teeman mukaan. Haasteen ohjeet olivat kuitenkin melko joustavat, joten mukaan mahtuu monenlaista kirjallisuutta. Aikaa haasteen suorittamiseen on koko lokakuu.

Näin alkuun olisi kiva kuulla, onko sinulla lempparia kirjablogia ja jos on, miksi siitä on tullut lempparisi? Käykää myös seuraamassa Niinaa ja hänen Yöpöydän kirjat -blogiaan esimerkiksi Facebookissa!

Ollaan pian taas kuulolla!


2 kommenttia

Niina & #183;4.10.2019 13:15

Minä ymmärrän täysin tuon tunteen, kun kirjoittaa ensimmäistä kirjapostausta ja kuinka kädet hikoilevat jo ennen sitä, vain koska on tehnyt päätöksen kirjoittaa kirjoista. Mutta se on myös ihan mahdottoman antoisaa ja ihanaa. Kirjablogistania on todella ystävällinen paikka, missä ei kilpailla vaan vedetään yhtä köyttä ja autetaan polkunsa alussa olevia bloggaajia. Huvittavaa, miten pitkään olen blogannut ja kuinka se tuntuu edelleen ihanalta, jännittävältä ja toivon, että kirjoista bloggaaminen ei vielä pitkään aikaan katoa somekentältä. Huippua, kun olet mukana Halloween-lukuhaasteessa. ♥

    sonjaars & #183;6.10.2019 17:47

    Kieltämättä vähän on kyllä jänskättänyt, mutta olen lukenut kirjojakin nyt hieman eristä vinkkelistä, mikä on yllättävän antoisaa! On ikään kuin uusi syy lukea, mikä tuntuu mahtavalta. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *