Sarja-arvostelu: His Dark Materials (2019)

sonjaars /

His Dark Materials -sarja, juliste

Viime vuonna The Witcher –sarjan lisäksi Philip Pullmanin kirjoihin perustuva His Dark Materials -sarja oli yksi eniten odottamistani. Tuotannon takana on HBO, joten alkuasetelma jo sinänsä lupaili hyvää. Sarjan tarina oli minulle myös ennestään tuttu, joten odotukseni olivat mielestäni ihan perustellusti korkealla.

Taustaa

His Dark Materials -sarjan taustalla on alkuperäiskielellä samanniminen kirjasarja. Suomeksi Phillip Pullmanin romaanit on käännetty Universumien tomu -nimelle. Arvostan kääntäjien työtä hurjasti ja minulla on jonkinlaista käsitystä, mitä kaikkea hyvä kääntäminen oikeasti vaatii. Tavallaan ymmärrän myös, miksi His Dark Materials -nimi on käännetty Universumien Tomuksi; se pitää sisällään kyllä kirjasarjan villakoiran ytimen, eikä suora käännös suomeksi olisi ollut missään nimessä järkevä. En voi silti mitään sille, että minusta His Dark Materials -nimi kuulostaa niin tuhottoman paljon coolimmalta ja kiinnostavammalta kuin Universumien Tomu.

Alkuperäiseen trilogiaan kuuluvat teokset Kultainen kompassi (1995), Salaperäinen veitsi (1997) sekä Maaginen kaukoputki (2000). Sittemmin Pullman on lisännyt His Dark Materials -universumiin lisää itsenäisiä teoksia. Trilogian ensimmäisestä osasta on tehty myös Hollywood-elokuva Kultainen kompassi (2007) isoilla näyttelijöillä, mutta palaan siihen tuonnempana.

His Dark Materials -sarjan ensimmäinen tuotantokausi perustuu niin ikään trilogian ensimmäiseen teokseen Kultaiseen kompassiin. Hieman elokuvan valinnoista poiketen ensimmäisellä tuotantokaudella esitellään kuitenkin jo myös sellaisia hahmoja, jotka tulevat tarinaan mukaan vasta trilogian toisessa teoksessa, Salaperäisessä veitsessä.

His Dark Materials -sarjan maailma on tuntemamme maailman rinnakkaistodellisuus. Tässä todellisuudessa jokaisella ihmisellä on daimoni, eräänlainen sielukumppani tai ihmisen sielun ulkoinen osa. Daimoni on aina eläinmuotoinen ja ilmeisesti vastakkaista sukupuolta kuin sen ihminen. Daimonit voivat vaihtaa eläinmuotoaan tiettyyn pisteeseen asti, kun ne lopulta ihmisen tullessa teini-ikään, vakiintuvat tiettyyn muotoon.

Tarinan päähenkilö on Lyra Belacqua, tyttö, joka asuu rinnakkais-Oxfordin Jordan College -nimisessä oppilaitoksessa orpotyttönä. Hänen setänsä Lord Asriel on tutkija, joka viettää suurimman osan aikansa pohjoisessa tutkimassa mystistä Tomua. Kun Lyran paras ystävä Roger häviää, Lyran on itsekin lähdettävä turvallisesta Jordan Collegesta ja kohti seikkailua.

Lyran tarinan lisäksi sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella tutustutaan Will Parryyn sekä hänen äitiinsä. Willin isä on kadonnut kauan sitten, mutta mysteeri miehen ympärillä tuntuu vaikuttavan Willin sekä hänen äitinsä elämään. Miksi vieraat miehet ovat kiinnostuneita perheestä?

Olen lukenut kirjasarjan kaksi ensimmäistä teosta, mutta jostakin syystä en muista niitä kovinkaan hyvin. Käsitykseni mukaan Willin tarinasta ei kirjoissa kerrota ainakaan suoraan niitä osia, jotka sarjassa näytetään. Tämä oli minusta silti aivan perusteltu ja hyvä päätös sarjan kannalta.

Kohu ja Kultainen kompassi -elokuva

His Dark Materials -trilogia sai aikanaan synnytettyä kohun tiettyjen amerikkalaisten kristittyjen ryhmien piirissä. Erityisen tarkkailun alle tarina joutui, kun teoksiin perustuva elokuva Kultainen kompassi (2007) näki päivänvalon. Noihin aikoihin tarina alkoi saada voimakasta kritiikkiä sen uskonnollisesti kantaaottavasta luonteesta, jopa Vatikaani kommentoi asiaa taholtaan. Lopputulos oli se, että suurella budjetilla tehty Kultainen kompassi -elokuva jäi ainokaiseksi trilogiassaan ja kirjasarjaa alettiin poistaa tiettyjen amerikkalaisten koulujen kirjastoista. Elokuvasta oli muutenkin hiottu pahinta kantaaottavuutta ja sen tärkein loppukohtaus jätetty kokonaan pois.

Huolimatta elokuvan tietyistä taiteellisista vapauksista, sen ja sarjan tarina on hyvin samanlainen. Itse muistin tarinan paremmin juuri elokuvasta kuin kirjasta, mikä on outoa, sillä luin kirjan vuosi sitten, kun taas elokuvan olen nähnyt luultavasti sen julkaisuvuonna.

His Dark Materials -sarja

Jokin vaivasi minua koko sarjan katsomisen ajan. En ole täysin varma vieläkään missä ongelma on, mutta jokin esti minua imeytymästä kohtauksiin sisään. Ehkä ohjaus ei toiminut? Kuvauskin oli välillä omituista. Aistin jatkuvasti näyttelijöiden näyttelevän, mikä on aina turhauttava kokemus. Huolimatta isosta taloudellisesta satsauksesta, His Dark Materials ei mitenkään häikäissyt hienoudellaan. Olihan se hieno, mutta ei niin hieno.

Pääroolia esittävä Dafne Keen ei vakuuttanut minua. Minusta hän ei joko osannut näytellä isoja tunteita tai sitten ohjauksessa oli jotakin todella pahasti vialla. Suurimmat tunteet minussa ehdottomasti herätti Rouva Coulteria esittävä Ruth Wilson, jonka jokainen kohtaus oli ilo silmälle. Rouva Coulter oli hahmona muutenkin sarjan mielenkiintoisin ja syvimmän oloinen, hänen läsnäolonsa kohtauksessa nosti aina sarjan viihdearvoa.

Sen sijaan (suomalaisittain hauskasti nimetty) noita Serafina Pekkala (Ruta Gedmintas) jäi roolisuorituksena täydeksi vaakaviivaksi sydänkäyrään. Game of Thronesissakin Jeor Mormontina vaikuttanut James Cosmo ei minusta tehnyt parasta työtään tässä tuotannossa Farder Coramina vaan jäi kaikkien muiden jalkoihin. Hänen kohtauksensa Serafina Pekkalan kanssa jäi minulle mieleen sarjan heikoimpana.

Hellyttäviä tuntemuksia suorituksellaan herätti Lyran parasta ystävää Rogeria näytellyt Lewin Lloyd, jonka suoritus oli paikoitellen huomattavasti parempi kuin pääroolia esittävän Keenin.

Joiltakin osin sarja kävi myös hieman tylsäksi. Monet kohdat, joilta odotin valtavaa tunnelatausta, ohitettiin oudon kevyesti ja taas katsojan kannalta vähemmän oleelliset hetket saivat painoarvoa liikaakin.

Erikoistehosteet ovat kiitettäviä, mutta niissä on selvästi säästelty. Kirjojen perusteella rinnakkaistodellisuuden maailmassa daimoneita on kaikkialla, ihan kuten ihmisiäkin. Sen sijaan sarjassa eläimiä näytettiin melko harvoin (mielestäni liian vähän) ja pääasiassa vain tärkeimmillä henkilöhahmoilla. Se on ratkaisuna outo, sillä daimonit ovat kuitenkin yksi tarinan pääelementeistä.

Suurta kiitosta annan sarjalle siitä, että se todella käsittelee uskon asioita rohkean kriittiseen sävyyn ja uskaltaa kertoa kantaaottavan tarinan kaunistelematta. Enempää en voi kertoa spoilaamatta juonta, mutta sarja käsittelee välillä hyvin perustavanlaatuisia uskonnon aiheita, ja toivon sen saavan arvoistaan kiitosta.

Päällisin puolin minulle jäi kuitenkin vähän tyhjä olo. Sarjassa oli todella hienojakin hetkiä ja kohtauksia, jotka menivät ihon alle. Ne vain jäävät muun keskinkertaisuuden jalkoihin. En jää odottamaan sarjan toista kautta minkään valtavan innostuksen vallassa, mutta aion kyllä katsoa sen, kun se ilmestyy.

Miinuspisteitä myös siitä, että HBO ei julkaissut sarjaa kerralla, vaan jokaista jaksoa piti odottaa viikko. Tämä tosin ei ole sarjan itsensä vika.

Ja mitä tulee siihen iänikuiseen pohdintaan siitä, onko His Dark Materials uusi Game of Thrones… No mitäs, helkkari vieköön, luulette?

Sarjarakastuja-asteikolla 7.5/10
IMDb-asteikolla 8.1/10


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *