365 days -elokuva ja romantisoidun väkivallan ilmiö

sonjaars /

365 days -elokuva, kuvitus

Sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta, väkivalta, raiskaus, väkivallan normalisoiminen, seksi

Aluksi

En ole koskaan aiemmin tässä blogissa kirjoittanut elokuva-arvostelua enkä tavallaan tee sitä nytkään, sillä haluan enemmän käsitellä 365 days -elokuvaa (alkuperäiskielellä 365 DNI) ilmiönä. Ilmiö sana on tästä elokuvasta puhuttaessa tietysti täyttä liioittelua, mutta tällaisen elokuvaviihteen perinne on laajempi kokonaisuus. Silloin voidaan puhua ilmiöstä, jota voisin tässä postauksessa nimittää romantisoiduksi väkivallaksi. Väkivalta-sana sisältää tässä postauksessa nyt siis fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan, joiden spektri kattaa kaiken manipuloinnista stalkkaamiseen, lyömisestä raiskaamiseen, lopulta aina tappamiseen saakka.

Haluan tässä välissä huomauttaa, etten ole alan asiantuntija. Siksi tämä teksti on sellaista yleistä mutuilua ja voisinko sanoa tervettä järkeä. Asian todellisilta asiantuntijoilta pyydänkin anteeksi termien epämääräisyyttä.

Puolalainen 365 days -elokuva julkaistiin Netflixiin käsittääkseni aivan vastikään, tarkkaa päivämäärää en nyt löytänyt. Elokuva alkoi kuitenkin melkein heti julkaisunsa jälkeen nousta Netflixin Top-listalla ylöspäin ja ainakin Suomen versiossa aina ykköseksi asti. Tämä ei johtunut siitä, että kyseessä olisi hyvä elokuva – päinvastoin! 365 days on elokuvana ala-arvoinen, mutta se ei tarkoita sitä, että siltä puuttuisi viihdearvo. Viihdearvo on tällä kertaa siinä, että 365 days -elokuva on teoriassa elokuva mutta käytännössä (pehmo)pornoa. Ja pornossahan ei ole mitään vikaa, jos sellaisesta pitää (ja elokuvan suosiosta päätellen monet pitävät).

Minulla ei ollut suurempaa aikomusta katsoa elokuvaa nähtyäni sen Netflixin Top-listalla, mutta kun aloin nähdä siitä pätkiä eri somekanavissa (erityisesti TikTokissa), mielenkiintoni alkoi herätä. Ymmärsin, että kyseessä olisi jokin Fifty Shades -trilogiaa muistuttava elokuva ja päätin katsoa sen sitten juhannuksen kunniaksi toipuessani edellisen illan juhlinnoista.

Elokuvasta yleisesti

365 days -elokuvan perusidea on lyhykäisyydessään tämä: Sisilialaisen mafian johtaja Massimo on kokenut kovia ja ainoa valopilkku hänen elämässään on muisto naisesta, jonka hän näki eräänä kohtalokkaana päivänä viisi vuotta sitten. Massimolla on naisesta päähänpinttymä ja hän etsii tätä kaikkialta. Kun Massimo lopulta löytää kiihkeän rakkautensa kohteen, ainoa keino naisen sydämen voittamiseen on ilmeinen: kidnappaus. Massimo vie Lauran luokseen ja lukitsee hänet valtaville tiluksilleen, josta naisella ei ole poispääsyä. Ilmoitusluontoisesti hän kertoo kidnappaamalleen Lauralle, että tämä tulee viettämään hänen kanssaan 365 päivää, joiden aikana Lauran on määrä rakastua hänet kidnapanneeseen Massimoon.

Massimoa näyttelee italialainen Michele Morrone, joka on kyllä oikein komea mies. Hänen mielitiettyään Lauraa esittää puolalainen Anna Maria Sieklucka, joka on myöskin oikein kaunis nainen. Näyttelijänä Sieklucka on mielestäni keskivertoa huonompi, sen sijaan Morrone osaa esittää roolinsa riittävän uskottavasti.

Elokuvassa harrastetaan paljon seksiä eri muodoissa aina masturbaatiosta ja suuseksistä penetraatioon, joten en suosittele katsomaan tätä elokuvaa sukulaisten kanssa. En kyllä suosittele katsomaan tätä elokuvaa oikeastaan ollenkaan, mutta se johtuu surkeasta juonesta ja toksisesta lähestymisestä parisuhteisiin. Seksi on ihana ja normaali asia kahden tai useamman suostuvaisen ihmisen välillä, mutta tässä tapauksessa 365 days -elokuva romantisoi väkivaltaa.

Romantisoitu väkivalta viihteessä

Fifty Shades -trilogia oli viime vuosikymmenen valtavin kirjailmiö, vaikka sen suosio ei perustunut kirjalliselle ylivoimaisuudelle vaan silkalle seksille. Maailmassa on vielä paljon sellaisia ihmisiä, joiden ymmärrys seksistä ja seksuaalisuudesta on rajoittunut eri syistä (esimerkkinä tiukka uskonnollisuus tai arvokonservatismi) ja Fifty Shadesin BDSM-seksi oli joillekin lukijoille täysin uusi ulottuvuus. En halua kuitenkaan puhua nyt BDSM:stä, sillä en näe siinä mitään ongelmallista (kunhan toiminta on suostumuksellista kaikkien osapuolien välillä.) Haluan kuitenkin puuttua siihen teemaan, joka maastoutuu tehokkaasti BDSM-seksiaiheen taakse. Kyllä, puhun edelleen romantisoidusta väkivallasta. Sitä ennen haluan kuitenkin käydä läpi hieman tarkemmin kyseisen viihdetyypin taustaa.

Kirjailija E. L. James popularisoi kyllä BDSM:ää sekä muutakin ”kinkympää” seksiä, ja minusta se on itse asiassa varsin hieno juttu. Aiheelle oli myös selvästi tilausta, sillä Fifty Shades -trilogiaa myytiin enemmän kuin kaikkia Harry Potter -sarjan kirjoja yhteensä koskaan. Olen kuitenkin huolissani, ettei kirjojen suosio perustu pelkästään kinkylle seksille, mikä olisi varsin ok, vaan trilogian esittämälle kuvaukselle parisuhteen muodostumisesta ja sen ylläpitämisestä. Pelkään tosissani, että Fifty Shades on niin suosittu siksi, että sitä pidetään romanttisena (ja jälleen kerran en viittaa seksipuoleen), sillä se ei missään nimessä ole romanttinen tarina. Eikä ole myöskään se kirjasarja, jonka pohjalta Fifty Shades sai alkunsa. Puhun tietysti Twilightista eli Houkutuksesta.

Fifty Shades -trilogia on Twilight-kirjasarjaan perustuvaa fanfictiota, jossa ei ole yliluonnollisia elementtejä. Christian Gray on nuori ja huippukomea miljardööri (Edward Cullen) ja Anastasia ”Ana” Steele on sen sijaan neitseellinen, ujohko kirjanörtti (Isabella ”Bella” Swan). Kohtalon oikusta Christian päätyy kehittämään Anasta itselleen pakkomielteen, eikä kummankaan elämä ole enää entisensä. Alkuperäisessä tarinassa ihmistyttö Bella rakastuu Edward-vampyyriin, joka tasapainoilee kahden voimakkaan vietin välillä: rakastaako vai tappaako Bella.

Vaikka Twilightin idea ja aihe eivät varmasti olleet uusia tämän taivaan alla, se loi kuitenkin erittäin suositun sekä kuuluisan perustan ilmiölle, jota kutsun tässä romantisoiduksi väkivallaksi. Edward stalkkaa Bellaa, tunkeutuu tämän taloon ja huoneeseen, seuraa häntä kaikkialle, manipuloi tätä, varoittelee Bellaa itsestään ja rajoittaa tämän kulkua. Kirjasarjassa nämä teot on romantisoitu hyvin onnistuneesti ja nuoret sekä vanhemmat lukijat kautta maailman ovat huokailleet sille, kuinka täydellinen Edwardin ja Bellan suhde on. He ovat milleniaalien Romeo ja Julia, täydellisen romanttinen rakkaustarina.

Tarinan romanttisuus perustuu kuitenkin pääasiassa sille, että Edward on sietämättömän komea. Bella kuvaileekin usein, kuinka jo pelkästään Edwardin hengityksen tuoksu vetää häntä puoleensa. Jos tarinaa mietittäisiin niin, että vanha ja epäviehättävä vampyyrisetä stalkkaisi lukiolaistyttöä ja tunkeutuisi luvatta hänen huoneeseensa katsomaan tämän nukkumista… niin. Ei kuulostakaan enää niin romanttiselta.

Twilight on nuortenkirja, joten siinä ei kuvata seksiä paljoakaan (kirjailijan mormonitaustalla on vaikutuksensa tähän), eikä se siis anna esimerkkiä seksuaalisesta väkivallasta, mutta Twilightin kuvaama vaarallinen parisuhde, joka voi päättyä toisen osapuolen kuolemaan kuuluu kyllä aivan varmasti romantisoidun väkivallan spektriin. Ja me nielemme sen kaiken ihmettelemättä. Tiedän tietysti, että kyseessä on fantasiakirja, eivätkä vampyyrit ole todellisia. Oikeassa maailmassa on kuitenkin suhteita, joissa toinen osapuoli voi olla hengenvaarassa. Siksi aihe ei ole vapaa metaforista edes spekulatiivisessa fiktiossa.

Fifty Shades -trilogian Christianin ja Anan suhde ei myöskään ole tasa-arvoinen eikä terve. En ole lukenut kirjoja, mutta elokuvien perusteella voin todeta heistä hieman samaa kuin Twilightistakin. BDSM-seksillä ei ole sen kanssa tekemistä, mutta heidän asemiensa sekä varakkuustasojensa epäsuhta, Christianin hillitön omistushalu sekä kykenemättömyys hellään kanssakäymiseen ja lopulta myös sellaisen seksin harrastaminen, jolle Ana ei ole antanut täyttä suostumusta luovat entistä tarkempaa kuvaa romantisoidusta väkivallasta.

Samaiseen ilmiöön törmäsin pari vuotta sitten Netflixin suositussa You-sarjassa, jonka ensimmäisellä kaudella päähenkilö saa päähänpinttymän naisesta, jota hän alkaa stalkata, ja jonka elämään hän alkaa itseään manipuloida. En katsonut sarjaa kovin pitkälle, mutta sen ongelma oli ilmeinen. Monet katsojat pitivät päähenkilön toimia romanttisina, he toivoivat Twitterissä, että heillä olisi samanlainen stalkkeri, mikä on ilmiönä järkyttävää näin #metoo -aikana. Olisiko tilanne sama, jos stalkkeri olisi jälleen kerran epäviehättävä?

365 days -elokuva on kuin ”paha poika” – kiihottava ja vaarallinen

Romantisoidun väkivallan viestiä kuuluttaa nyt myös siis uusi 365 days -elokuva, joka romantisoi kidnappauksen sekä fyysisen, psyykkisen sekä seksuaalisen väkivallan näitä aiemmin mainittuja versioita rajummin.

Massimo on hahmona se täydellinen miehinen mies. Massimo on kaiken toksisen maskuliinisuuden ruumiillistuma, kaikkien Hollywood-miesihanteiden tiivistymä, jotka aiheuttavat aivan todellista haittaa aitojen keskuudessamme elävien miesten mieliin. Massimo on pitkä, tumma, komea, lihaksikas, erittäin maskuliininen, dominoiva, alistava, vahva, seksuaalinen ja hellyyteen kykenemätön. Hän on valmis seksiin koska tahansa ja hän ottaa kenet tahansa, kukaan nainen ei kieltäydy hänen ehdotuksistaan. Hänen sisässään pamppailee tietysti kultainen sydän, mutta ulospäin Massimo on macho fantastico. Lauran rooli elokuvassa ei juuri ole muuta kuin olla Massimon palkinto niin seksuaalisesti kuin romanttisesti. Lauralla ei tietenkään ole myöskään mitään sitä vastaan.

Lauran hahmolle ei ole elokuvassa käsikirjoitettu pelkoa tai ahdistusta kidnappauksesta tai fyysisestä kajoamisesta. Nainen kyllä esittää aikansa vaikeasti tavoiteltavaa (sillä sehän on vain naisen tapa sanoa, että oikeasti haluaa, eikö vain?) ja kiusoittelee Massimoa, kunnes lankeaa aidosti tämän käsivarsille.

Koko heidän suhteensa perustuu kidnappaukseen ja vaikka Massimo kertoo, ettei aio koskea Lauraa ilman naisen suostumusta, monetkin heidän välisensä tilanteet täyttävät seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskauksen kriteerit. Romantisoitu väkivalta pitää sisällään myös vapaudenriiston ja sen seksualisoinnin. Massimo käsittelee Lauraa väkivaltaisesti ja uhkailee tätä, varoittaa, että liika kiusaaminen voi johtaa johonkin rangaistukseen. Onko se raiskaus? Siihen elokuva ei tarjoa vastausta, sillä Laura rakastuu mieheen sitä ennen.

Olisiko elokuva romanttinen, jos Massimo olisi epäviehättävä? Löysin twiitin, jossa todettiin näin:

Suomennettuna vielä: Miksi romantisoitte elokuvaa, jonka juoni kirjaimellisesti on se, että mies kidnappaa naisen jotta tämä voi rakastua häneen? Te kaikki huutaisitte, kuinka karmivaa se olisi, jos mies olisi vanha ja epäviehättävä, mutta koska hän on kuuma, yllättäen se onkin ok.

Ja tämä elokuva todella on romantisoitu. Tässä esimerkkejä Twitteristä:

Romantisoidun väkivallan ilmiö on kuin se kaikkia kiihottava pahapoika, joka kohtelee kumppaniaan huonosti, mutta joka on niin kuuma, ettei hänen käytöksellään ole väliä. Sillä ei ole tekemistä suostumuksellisen kovakouraisen seksin kanssa vaan sen, millainen tasa-arvo kahden tai useamman ihmisen välillä suhteessa vallitsee. Sillä on tekemistä vapauden, arvostuksen, turvallisuuden ja itsemääräämisoikeuden, koskemattomuuden ja onnellisuuden kanssa.

Lopuksi

Kokonaisuudessaan 365 days -elokuva on melko kaameaa katsottavaa huolimatta siitä, että sillä on jonkinlaista arvoa pornona. En kiellä sitä, ettenkö itse olisi koskaan pitänyt esimerkiksi Edwardin ja Bellan suhdetta romanttisena, mutta sepä se ongelma onkin. Näitä kirjoja ja elokuvia lukevat ja katsovat kaikenikäiset, myös nuoret ihmiset, jotka muodostavat käsityksensä parisuhteista ja seksistä näiden elokuvien kautta. Uskonko, että 365 days -elokuva muuttaa jonkun teinin parisuhdekäsityksen päälaelleen, en tietenkään usko. En kuitenkaan pidä hyvänä, että väkivalta, joka on monissa ihmissuhteissa aivan oikea ongelma ja uhka, romantisoidaan viihteessä.

Väkivalta parisuhteessa voi pahimmillaan johtaa toisen osapuolen kuolemaan. Toisen ihmisen stalkkaaminen voi viedä kohteen turvallisuudentunteen iäksi. Raiskaus on valtava trauma, joka vaatii aina kriisiapua. Viihteellä täytyy olla myös jonkinlainen vastuu siitä, millaisia viestejä se välittää. Vakavien asioiden normalisointi ja romantisointi on erittäin haitallista ja se on syvemmällä meissä kaikissa, kuin voimme edes uskoa.

Suosittelen katsomaan tämän videon, jos aihe kiinnostaa.

IMDb-asteikolla 3,6/10
Sonjan asteikolla: Vastuuton elokuvana, välttävä pornona


5 kommenttia

Jossu & #183;22.6.2020 14:00

Olipas hienosti kirjoitettu mielenkiintoinen teksti. Itsellä ollut myös mielenpäällä tämä elokuva, sillä se on noussut Netflixissä niin suosituksi. En tiedä, jaksaisinko sitä katsoa. IMDb arvosana kun on noin surkea, niin tämä teos on tuskin minkään arvoinen. Olen jopa hieman huolissani, jos kyseessä on tosiaan tuollaista romantisoitua väkivaltaa ihannoiva elokuva, ja jotkut sitten todella pitävät tällaisesta tekeleestä.

Itse kuitenkin pidin tuosta mainitsemastasi You-sarjasta, sillä siinä nimenomaan viestitetään, kuinka helposti joku voi toista alkaa stalkkailemaan jne. Mielestäni kyseinen sarja toimii enemmänkin varoituksena sellaisista asioista. Joten aika hullua, jos jotkut kokevat sen päähenkilön viehättävänä. Itse kyllä pidin häntä alusta asti hyvin creepynä, ulkonäöistä viis.

Em & #183;4.7.2020 18:22

Kiitos, kun nostat romantisoidun väkivallan ko. elokuvassa esille. Hälyttävää, kuinka Duffyn muutama päivä sitten julkaisemaa kyseisen elokuvan poistoa vaativan avoimen kirjeen jälkeen, vain pikkaisen yli 60 000 ihmistä on tähän mennessä allekirjoittanut vetoomuksen asian puolesta. Minkälaista yhteiskuntaa olemme luomassa tekemällä väkivallasta romantisoitua?

Tässä HS:n juttu aiheesta:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006561743.html

Päivi & #183;6.7.2020 19:10

No voi herttileeri sentään. Mää oon sitä mieltä, että maailma ois kivempi paikka jos kaikesta ei tehtäs kärpäsestä härkästä. Olettaisin, että normaali ihminen ymmärtää eron oikean ja väärän suhteen, ja se ei pitäisi keltään olla pois jos elokuvan muodossa nauttii jostain kielletystä. Olipa se nyt tämä leffa tai sitten fifty shadesia. En minä ainakaan leffaa katsoessani ennättänyt ihannoimaan mitään kidnappaamista kun oli ihan muut jutut mielessä. Jos vaikka löysättäs niitä kukkahattuja ja annettas kaikkien kukkien kukkia ni me ”huonot ihmiset” saatais enemmän tätä viihdettä eikä vaan tylsää kutudraamaa.

    Kireä Kukkahattu täti & #183;22.11.2020 23:26

    Viihdearvoa en sinulta kiellä mutta on hyvä että tämä asia nostettiin esiin. Alaikäiset nuoret katsovat tämän eivätkä välttämättä osaa erottaa mikä on elokuva-viihdettä ja mikä totta. Sinä et ole varmasti koskaan kokenut seksuaalista väkivaltaa, mutta ne ketkä ovat, näkevät tämän elokuvan kaikkena muuna kuin viihteellisenä elokuvana.
    Sinä saat nauttia tämmöisestä viihteestä kyllä, mutta muista että monelle seksuaalinen väkivalta on täyttä totta ja sen seuraukset karmivia.

Kaarina Mäkelä & #183;2.9.2020 21:04

No, näitä samanlaisia stooreja on ollut jo kauan Harlekin-kirjoissa. Itse olen aina pitänyt niistäkin ja samoin tää elokuva oli niin hyvä, että katsoin sen 2 kertaa peräkkäin.
Jokainen terve nyt ymmärtää, että se on elokuvaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *