Arvostelu: Ilmiömäinen Fleabag-sarja (2016–2019)

sonjaars /

Fleabag-sarjan kansikuva

Fleabag-sarja on vuonna 2016 alkanut ja viime vuonna jatkoa saanut Amazonin alkuperäistuotanto, jonka on käsikirjoittanut Phoebe Waller-Bridge. Nainen esittää itse myös sarjan päähenkilöä, mikä selittyy osittain sillä, että koko sarja perustuu Waller-Bridgen yhden naisen lavaesitykseen vuodelta 2013.

Fleabag on yksi parhaista sarjoista, minkä olen koskaan nähnyt. Se on sietämättömän hyvin kirjoitettu, sen näyttelijät tekevät erinomaista työtä, se käyttää onnistuneesti sellaisia narratiivisia keinoja, jotka yleensä on tuomittu epäonnistumaan elokuvissa ja TV-ohjelmissa. Fleabag tuntuu jollakin tavalla minimalistiselta, mikä voisi selittyä sen lavaesitystaustalla, mutta se samalla pitää sisällään järisyttävän määrän tunnetta ja tarkoitusta. Se on hauska, omituinen, ärsyttävä, ihastuttava, traaginen, koskettava ja kiihottava. Voiko sarjalta enempää pyytää?

Jaksot kestävät vain hieman yli 20 minuuttia, maksimissaan puolituntia, mikä on samalla kutkuttavaa ja hirvittävän harmillista. Pidän sarjoista, joissa on lyhyet jaksot, sillä ne pitävät minua tyypillisesti paremmin hyppysissään kuin 60 minuutin jaksoista koostuvat ohjelmat (tähän poikkeuksena tietysti Game of Thrones ja juuri katsomani Netflixin Musta kuningatar -sarja, josta kirjoitan pian arvostelun. Toki muitakin poikkeuksia on). Harmi tulee kuitenkin siitä, etten halunnut Fleabagin loppuvan koskaan. Aina, kun jakso päättyi, sydämeni parahti.

Olen usein sanonut, että suurin kohteliaisuus mitä tahansa luku-, sarja- tai elokuvaelämystä kohtaan on se, jos alan toivoa, että voisin unohtaa sen ja elää sen uudelleen. Fleabag-sarja menee ehdottomasti tähän kategoriaan.

Ensimmäisen kahden jakson aikana olin itse asiassa aika ärtynyt koko sarjalle. Päähenkilö oli minun mielestäni ärsyttävä ja käyttäytyi tavalla, mistä olisin raivostunut alta aikayksikön oikeassa elämässä. Pian nimettömäksi jääneen naisen käyttäytymiselle kuitenkin alkoi selvitä syitä. Ei liian nopeasti vaan ripotellen. Fleabag ei väheksy katsojaansa, se luottaa siihen, ettei kaikkea tarvitse sanoa ääneen, jotta katsoja voi ymmärtää sen. Mikä parasta, se, mitä ei sanota ääneen, tuntuu myös katsojassa itsessään kaikkein syvimmin.

Kävin kokonaisen tunneskaalan lävitse jaksojen aikana. Ensin olin ärtynyt, sitten huvittunut, villiintynyt, levoton, säälivä, empaattinen, vihainen, järkyttynyt. Lopulta olin aivan täysin rakastunut.

Pieni varoituksen sana: Fleabag pitää sisällään melko roisia ja mustaa huumoria, sekä monille varmasti aidosti triggeröiviä aiheita. Ihan kaikille tämäkään sarja ei siis sovi.

Neljäs seinä – mutta kuka tai ketkä ovat sen takana?

Sarjoissa ja elokuvissa (toki myös sarjakuvissa ja kirjallisuudessakin) on rikottu neljättä seinää useita kertoja. Neljäs seinä on näyttämötaiteesta tuleva termi, joka tarkoittaa katsomon ja lavan välistä rajaa, joka mahdollistaa katsojien uppoutumisen näytelmään kuin se olisi todellista elämää. Neljännen seinän rikkominen taas tarkoittaa sitä tekoa, jolla esimerkiksi näytelmän, elokuvan tai sarjan henkilö puhuttelee tai noteeraa katsojien olemassaolon. Fiktiivinen henkilöhahmo siis kykenee neljättä seinää rikkoessaan tavallaan ymmärtämään, että häntä katsotaan jostain oman maailmansa ulkopuolelta.

Neljättä seinää rikottiin mm. Sinkkuelämää-sarjan ensimmäisellä kaudella, jossa Carrie puhutteli katsojia ja katsoi suoraan kameraan. Tehokeinoa ei käytetty pitkään ja lopulta se poistettiin kokonaan sarjasta. Tavassa puhutella katsojia on nimittäin se riski, että se katkaisee katsojan uppoutumisen sarjan maailmaan. Kaikki eivät muutenkaan pidä kameraan katsovista hahmoista, sillä onhan se hieman erikoista, että fiktiivinen hahmo näkee kameran, jolla häntä kuvataan (poikkeuksena tietysti tuotannot, joissa ohjelmaan kuuluu se, että sitä kuvataan vaikka kännykällä tai videokameralla). Sarjakuvista ja elokuvista esimerkkinä käytetään usein Deathpoolia, joka on erittäin tunnettu neljännen seinän rikkomisesta erityisesti huumorin keinoin.

Fleabagissa neljättä seinää rikotaan taitavimmin, mitä olen koskaan nähnyt missään. Tässä sarjassa neljättä seinää ei rikota pelkästään tehokeinona vaan sillä on syvempi, merkittävämpi taso, jolle en osaa antaa nimeä. Me katsojat emme ole vain katsojia, me olemme päähenkilön ikiomia seuralaisia, sellaisia, joita hän pitää mukanaan ja jotka ovat olemassa vain hänelle. Me olemme Fleabagille* tärkeitä. Mutta en silti koskaan saa päähäni, keitä me hänelle oikein olemme, kenelle Fleabag oikeasti puhuu.

Yleensä neljättä seinää kykenee rikkomaan vain yksi hahmo, yleensä päähenkilö. Samoin on Fleabagissakin, ainakin melkein. Sarjan toisella kaudella juoneen tulee mukaan pappi, jota esittää superihana Andrew Scott. Fleabagille aivan ennennäkemättömästi pappi jollakin tavalla huomaakin, kun nainen alkaa puhua kameralle. Hän ei kuule naisen sanoja, mutta kysyy usein, mihin Fleabag oikein menee niinä hetkinä, kun me katsojat näemme, että hän puhuu kameralle. Vastaavaa en ole nähnyt missään koskaan ja se on niin ilmiömäisen nerokasta, että minua ihan harmittaa kirjoittaa tästä näin huonosti. Menkää katsomaan tämä sarja nyt heti ja lakatkaa lukemasta tätä postausta.

Inhimillinen tarina ihmisistä ja virheistä

Fleabag-sarjassa on upea kattaus erilaisia ihmisiä ja persoonia, joista kaikki ovat stereotyyppejä kuitenkaan siltä tuntumatta. Jokainen vuorosana on yhtä aito kuin se olisi sanottu oikeasti – ja varmasti jossakin päin maailmaa onkin. Jokainen henkilöhahmo on sellainen, jonka voimme löytää omasta elämästämme ja vihata ja rakastaa heitä, kunnes tajuamme tunnistavamme myös itsemme.

Koska sarjassa on kyse ihmisistä, kyse on samalla myös ihmissuhteista. Olipa kyseessä rakastaja, vanhempi, sisar, paras ystävä, lemmikkieläin (no tämä ei ole ihmissuhde, tai no tässä tavallaan on), pankkivirkailija, äitipuoli, tarjoilija tai pappi, on suhde kuvattu niin riipivän paljaasti ja aidosti kaikkineen kipuineen, hellyyksineen, kosketuksineen ja itkuineen, että eihän tästä sarjasta voi edes sanoa enempää. Se on niin lyhyt ja napakka ja täydellinen ja ihana ja kutkuttava ja koskettava, että katsokaa se nyt vain. Katsokaa ihan oikeasti.

Mistä voi katsoa? Amazon Prime

* Nimettömäksi jääneeseen päähenkilöön viitataan esim. IMDb:ssä Fleabagina

Sarjarakastuja-asteikolla: 11/10
IMDb-asteikolla: 8,7/10

Lue lisää sarja-arvosteluja täältä!


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *