Netflix-uutuus: Varjo ja riipus -sarja (2021 -)

sonjaars /

Varjo ja riipus -sarjan Netflixin kansikuva

Varjo ja riipus -sarja tai Shadow and Bone, valitkoon jokainen mieleisensä kieliversion, on Netflixin uunituore fantasiakirjasarjan adaptaatio. Sarjan ensimmäinen kausi ilmestyi noin viikko sitten ja on pysytellyt siitä saakka Suomen ja varmaan myös muiden maiden Netflixin Top-listojen kärjessä. Fantasiasarjoille on edelleen tilausta eikä innostus tunnu vähenevän ainakaan vielä, vaikka Game of Thronesin aikaansaamasta fantasiavillityksestä alkaa jo olla aikaa. Jää nähtäväksi, kauanko tämä spekulatiivisen fiktion kulta-aika kestää. Itse fantasian fanina tietysti toivon, ettei se loppuisi koskaan.

Tässä vaiheessa on pakko pahoitella sitä, että blogipostauksia on ilmestynyt nyt tavallistakin harvemmin. Normaalisti julkaisen vähintään kerran kuussa, mutta työn lisäksi blogiharrastusta on vakavasti haitannut esikoisromaanini kirjoitusprojekti. Sarjoja olen kyllä katsonut paljonkin ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus kirjoittaa myös Marvelin uutuuksista WandaVisionista sekä The Falcon and The Winter Soldier -sarjasta.

Olen aiemmin tässä blogissa kirjoittanut Varjo ja riipus -kirjasta, joka siis aloittaa Grishaversumi-nimisen trilogian. Koska olen esitellyt tarinan maailman jo kertaalleen teoksen postauksessa, en aio selittää sarjan maailmaa uudelleen tässä. Jos haluat tutustua tarinaan ennen sarjan katsomista tai haluat muuten vain lukea Leigh Bardugon luomasta maailmasta, pääset sinne täältä. Sen sijaan tässä postauksessa keskityn enemmän sarjan muihin ominaisuuksiin maailman esittelyn sijaan.

Vastaako Netflixin sarja alkuperäistä teosta?

Netflixin adaptaatio poikkeaa alkuperäisestä kirjasta melko paljonkin, tosin se ammentaa kirjailija Leigh Bardugon muista teoksista eikä siis ota liikaa taiteellisia vapauksia. Itse asiassa pidän sarjan tekijöiden valintaa onnistuneena; alkuperäisen kirjasarjan ensimmäinen teos Varjo ja riipus oli riittävän hyvä ja viihdyttävä nuorten kirja, mutta mielestäni sen juonessa olisi saanut olla enemmän vauhtia ja vaihtelua. Sarjan tekijät sen sijaan päättivät tuoda adaptaatioonsa uusia näkökulmia sekä yhdistivät Bardugon itsenäisestä, Grishauniversumiin kuuluvasta kaksiosaisesta kirjasarjasta The Six of Crows hahmoja kirjailijan päätrilogiaan eli tässä tapauksessa Varjo ja riipus -sarjaan. Näin sarjan ensimmäiseen kauteen saatiin kolme toisiinsa kietoutuvaa tarinaa, joita aion tästä eteenpäin nimittää A-juoneksi, B-juoneksi sekä C-juoneksi. Palaan näihin pian.

Nostan hattua sarjan tekijöille siitä, että sarjan miljöö onnistui olemaan lähes täysin sellainen kuin kirjaa lukiessani kuvittelin. Oikeastaan ainoa poikkeus on se, että ajattelin Sysikuilun (maan poikki kulkeva pimeä, varjosta koostuva alue, jossa asustaa hirviöitä) vielä huomattavasti pimeämmäksi, käytännössä pilkkopimeäksi, kun sarjassa se on lähinnä hämärä alue. Ymmärrän toki, ettei ole mitään mieltä kuvata tapahtumia pilkkopimeässä. Sarjan viimeisessä jaksossa vietetään paljon aikaa Sysikuilussa ja vaikka tekijät olivat valinneet jättää alueen hämäräksi, minulla oli silti hyvin vaikea erottaa kaikkia tapahtumia ainakaan omasta televisiostani. Täysi pimeys olisi siis ollut mahdoton vaihtoehto.

Mitä näyttelijöihin tulee, hahmot olivat mielestäni paljonkin sellaisia, millaiseksi heidät teoksissa kuvailtiin. Erityisesti päähenkilö Alina Starkov (Jessie Mei Li) sekä Varjo eli General Kirigan (Ben Barnes) olivat juuri sellaisia kuin olin kuvitellut. Alinan ystävän Malin ulkonäkö oli minulle pieni yllätys, tosin positiivinen. Sen sijaan Zoë Wanamakerin valinta Baghraksi oli mielestäni anteeksiantamatonta. Mielipiteeni uskottavuutta syö se, etten kuitenkaan osaisi kertoa, kenet olisin mieluummin valinnut rooliin. En kuitenkaan Wanamakeria.

Pääkohdiltaan Varjo ja riipus -sarja noudatti täysin alkuperäisteoksen tarinaa. Se, että sarjaan saatiin upotettua alkuperäisen teoksen tarinan lisäksi myös kaksi muuta juonta, todistaa kuitenkin mielestäni sen, ettei Varjo ja riipus -teoksen juoni ollut kovin monipuolinen. Sarja ehdottomasti hyötyi siitä, että siihen tuotiin päätarinan lisäksi muutakin sisältöä ja muita hahmoja. Erityisesti pidin siitä, että näkökulmahahmona toimi päähenkilö Alinan lisäksi sarjassa myös muita. Muun muassa Varjon elämäntarinan pilkahdukset kerronnassa olivat tärkeitä hahmokehityksen kannalta.

Sarjan juonet ja niiden hahmot

Varjo ja riipus -sarja koostuu selvästi kolmesta eri juonesta, joita päätin aiemmin kutsua A-, B- ja C-juoniksi. Tarinat kyllä nivoutuvat lopulta keskenään ja se jos jokin onkin juuri tämän sarjan suola. Se onnistuu viihdyttämään alkuperäistä teosta paremmin.

A-juoni on sarjan pääjuoni eli päähenkilö Alinan tarina. Siihen liittyvät vahvasti myös Alinan parhaan ystävän Malin sekä Varjon eli general Kiriganin tarinat. Outoa onkin se, että sarjan pääjuoni on ehdottomasti sarjan tylsin. Pidin Alinan hahmosta sarjaversiossa vielä vähemmän kuin pidin hänestä kirjassa. Varjo sekä Mal ovat ehdottomasti tämän juonihaaran valontuojat, kun Alina vain varjostaa koko kohtauksen saapuessaan paikalle (pun intended).

Vaikka olenkin onnellinen sarjan monipuolisesta näyttelijäkaartista ja vaikka Jessie Mei Li olikin ulkonäöllisesti napakymppi rooliinsa, olen silti vahvasti sitä mieltä että Mei Li oli täysin väärä valinta sarjaan. Nainen onnistuu näyttämään tylsältä jopa traagisimmissa kohtauksissa eikä saa puristettua itsestään mitään muuta tunnetta kuin ärsyttävää hämmennystä koko ensimmäisen kauden aikana. Naisella on jatkuvasti suu auki ja silmät vispaavat kuopissaan, mutta mitään aitoa tunnetta en saa edes riipimällä irti hänen suorituksestaan. Se on todella harmi. Onneksi on Mal, jonka näyttelijä Archie Renaux tuntuu tihkuvan tuskaa joka sekunti kaikkien muidenkin edestä. Varjoa esittävä Ben Barnes on melko kivikasvoinen hänkin ensimmäisellä kaudella, mutta se sopii hänen hahmoonsa.

B-juonta sarjassa edistävät The Six of Crows -kirjasarjasta tähän tarinaan siirretyt hahmot eli Kaz Brekker (Freddy Carter), Inej Ghafa (Amita Suman) sekä Jesper Fahey (Kit Young). Näiden kolme tarina on eräänlainen perinteinen ryöstöjuoni, jossa he laativat suunnitelman kohteen hankkimiseksi ja lähtevät sitten toteuttamaan keikkaa todennäköisyyksiä uhmaten. Pidin erityisesti vakavasta Kazista. Jesperin hahmo on hauska, mutta tuntuu hieman kliseiseltä, sillä jokaisessa sarjassa vaikuttaa nykyään olevan tummaihoinen huumoriveikko, joka toimii lähinnä comic reliefinä sekä varmistuksena siitä, ettei tuotantoa voida syyttää liian valkoisista näyttelijöistä. Pakko kyllä sanoa, että tätä sarjaa ei siitä voisi syyttää muutenkaan, mutta ilmiö on kyllä olemassa muualla.

Ryöstöjuonet ovat aina hauskoja ja viihdyttäviä ja ne tuovat aivan erilaista imua tarinaan, jonka pääjuoni on melko ohutta jäätä. Minua jäi kuitenkin vaivaamaan se, ettei ryöstölle tuntunut olevan mitään motivaatiota. Katsojalle tehdään kyllä selväksi, että keikasta saa isot rahat, mutta esimerkiksi Kazilla vaikuttaa olevan varsin menestynyttä liiketoimintaa muutenkin. Mihin he tarvitsevat rahaa? Miksi ottaa näin älyttömiä riskejä? En koskaan saanut vastausta.

C-juoni on sarjan parasta ja tunteellisinta antia. Se on niin ikään The Six of Crows –kirjasarjasta päätarinaan lisätty ja keskittyy grishaan Nina Zenikiin sekä noidanmetsästäjä Matthias Helvariin. Heidän tarinassaan on jotain ihanan perinteistä Romeota sekä Juliaa; noita sekä noidanmetsästäjä, ensin vankina ja vanginvartijana, vihollisina, kunnes kaksi täysin erilaista maailmaa löytääkin tavan kukoistaa rinnatusten. Tai ainakin melkein.

Pidin Ninasta hahmona kaikkein eniten kaikista sarjan henkilöistä. Hänet on erityisen hyvin kirjoitettu enkä muista vastaavaa oikeasti uskottavalla tavalla itsevarmaa ja nenäkästä, paljon puhuvaa ja provosoivaa naishahmoa muista sarjoista tai elokuvista. Yritystä usein on mutta lopputulos vakuuttaa harvoin. Tässä Varjo ja riipus -sarja kuitenkin onnistuu erinomaisesti.

Lopuksi

Sarja menetteli. Odotin sen imevän mukaansa nopeammin kuin se teki; siinä missä alkuperäisen kirjan alku oli parempi kuin loppu, sarjan toinen puoli oli enimmäistä osaa huomattavasti vahvempi. Ohjelma kärsi hieman riittämättömästä näyttelemisestä ja niin ilmiselvästi studiossa kuvatuista kohtauksista, että katsoessa oli pakko irvistää. Siinä missä Muropaketti arvioi Varjon ja riipuksen olevan paras fantasiasarja Netflixissä sitten Witcherin, olen eri mieltä. Tai saatan olla samaa mieltä, Varjo ja riipus voi olla paras Netflixin fantasiasarja sitten Witcherin mutta se tulee niin kaukana kakkosena, ettei vertaus ole järkevä. (Lue Witcher-sarjasta täältä!)

Kyllä tämän sarjan parissa kuitenkin viihtyy. Se tarjoaa varmasti fantasian faneille paljon ja en minäkään koko aikaa murjottanut sitä katsoessani. Kokonaisuus oli kuitenkin huomattavasti heikompi kuin olin ajatellut.

Sarjarakastuja-asteikolla 7.5/10
IMDb-asteikolla 8/10

Vielä ehtii hyvin mukaan Sarjarakastujan sarjabingoon! Nappaa sometemplaatti postauksesta ja jaa, mitä sarjoja olet tänä vuonna katsonut.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *